Tein tänään Ebetyksen Mansikkamäen ohjeella Paistetun tiramisun . Ohje oli jotenkin herkullisen mielenkiintoinen joten sitä oli pakko testata. Vähän muuntelin ohjetta, mutta en paljoa.

 

4 dl keksimuruja

1 rkl sokeria

70 g voisulaa

 

Täyte:

2 prk Tiramisu-rahkaa

200 g vaniljaista tuorejuustoa

3/4-1 dl sokeria

2 kananmunaa

1 rkl vaniljasokeria

1 rkl maissitärkkelystä

 

Koristeeksi:

Blå Bandin suklaamoussevaahtoa

Almond Tree tiramisumanteleita

'tummaa kaakaojauhetta

Kaakao-kermavaahtoa

1. Sekoita keksimurskaan voisula ja sokeri. Painele seos irtopohjavuokaan (n.24 cm halkaisijaltaan), jonka pohjalle on leikattu leivinpaperi. Laita jääkaappiin täytteen sekoituksen ajaksi.

2. Vatkaa sähkövatkaimella kaikki täytteen ainesosat hyvin sekaisin. Ota vuoka jääkaapista ja kaada vuokaan keksimurskan päälle.

3. Paista 175 asteessa n. 35 min, kunnes täyte on hyytynyt. Jäähdytä kakku ja siirrä tarjoiluvadille.

4. Vatkaa 2 pussia suklaamoussea paketin ohjeen mukaan. Laita hetkeksi jääkaappin n.10 min. Levitä päälle. Vatkaa kerma johon n. 2rkl kaakaojauhetta. Lusikoi vaahto pursotinpussiin ja pursota reunalle vaahtokiharat. Lopuksi asettele tiramisumantelit ja sihtaa hennosti tummaa kaakaojauhetta päälle